Berliinin vaatekaupat – parhaat ostospaikat Berliinissä

Berliini on muotitietoisen shoppailukaupunki, jossa yhdistyvät hienostunut länsi ja trendikäs itä. Berliinistä löytyy runsaasti kivoja ostoskatuja, suuria tavarataloja ja ostokeskuksia, joissa saa kulumaan helposti useammankin tunnin. Kaupungin shoppailumahdollisuudet ovat suorastaan loputtomat ja tarjolla onkin jokaiselle jotakin.

Trendikäs ja nuorekas itä

Berliinin shoppailukadut jakautuvat tasaisesti lännen ja idän puolelle ja nykyään kumpikin osa Berliiniä näytteleekin yhtä suurta osaa, mitä ostosten tekemiseen tulee. Aivan keskusta-alueella on useita ostoskeskittymiä, joten Berliiniin matkaavan ei tarvitse kuin vain päättää, mistä aloittaa ja millaisia ostoksia tahtoo tehdä.

Idän puolella Alexanderplatz on hyvä maamerkki, sillä kyseinen aukio sijaitsee keskeisellä paikalla ja sen tuntumassa on erinomaiset ostosapajat. Alueen parasta antia ovat kauppakeskukset Galleria Kaufhof ja Alexa, jotka kummatkin ovat melko uusia ostoskeskuksia Berliinissä. Ne ovat keskenään saman tyyppisiä ja sisältävätkin paljon erityisesti nuorison mieleen olevia vaatekauppoja ja muodin erikoisliikkeitä, joiden joukosta löytyy tuttuja suosikkeja.

Alexanderplatzilla on kauppakeskusten lisäksi pieniä putiikkeja ja erikoisliikkeitä, jotka ovat varmasti uteliaan matkailijan mieleen. Putiikeista voi tehdä mielenkiintoisia löytöjä kotiin viemisiksi.

Alexa (kuva: Björn Leisten CC-BY-SA)

Alexa (kuva: Björn Leisten CC-BY-SA)

Alexanderplatzin lisäksi keskusta-alueella on muitakin hyviä ostoskeskittymiä. Friedrichstrasse ja sen sivukadut tarjoavat valinnanvaraa erityisesti siistejä ja laadukkaita vaatteita etsiville. Tämä alue onkin tyypillisesti varsinkin aikuisempaan makuun. Alueen parasta antia ovat Birkenstock-kenkäkaupat, joista löytyy laatujalkineita päivittäiseen käyttöön.

Kolmas merkittävä itäisen Berliinin ostoskeskittymä on keskittynyt legendaarisen Potsdamer Platzin tienoille. Täällä sijaitsee suosittu ostoskeskus Arkaden, josta trendikkäitä ja edullisia vaatteita etsivät löytävät varmasti omansa.

Hienostunut länsi

Lännen puolella on idän trendikkäiden ja nuorisomuotiin keskittyneiden alueiden vastapainoksi kuuluisia hienostuneempina tunnettuja shoppailukeskittymiä. Kurfurstendamm ja Tauentzienstrasse muodostavat läntisen Berliinin keskeisimmät shoppailuapajat. Näiltä kaduilta löytyy erityisen paljon kansainvälisiä merkkiliikkeitä ja niiden lisäksi myös tuttuja edullisemman hintatason ketjuja.

Tällä alueella sijaitsee myös Euroopan toiseksi suurin tavaratalo KaDeWe, jossa yksinään saisi varmasti kulumaan helposti vaikka koko päivän. KaDeWe on intohimoisen shoppailijan varma valinta ja lisäksi se on myös erittäin helppo paikantaa valtavan kokonsa vuoksi. Toinen merkittävä tavaratalo on Europa Center, joka on KaDeWe:n kaltainen, mutta hieman edullisempi.

KaDeWe (kuva: Dieter Brügmann CC-BY-SA)

KaDeWe (kuva: Dieter Brügmann CC-BY-SA)

Euroopan parhaat markkinat

Kauppojen kiertelyn lisäksi Berliinissä kannattaa hyödyntää tilaisuus vierailla aidoilla keskieurooppalaisilla markkinoilla. Niitä Berliinissä nimittäin muiden jo mainittujen ostosmahdollisuuksien lisäksi riittää. Prenzlauer Bergin alueella järjestetään varsinkin viikonloppuisin markkinoita, jotka vetävät puoleensa muotitietoisia ja persoonallista pukeutumista etsiviä henkilöitä.

Flohmarkt am Mauerpark on tämän alueen markkinoista suurempi ja tarjolla on esimerkiksi ihastuttavia koruja ja vaatteita. Toinen alueen suosittu markkina, Arkonaplatz, on edeltävän kaltainen, mutta aavistuksen enemmän lapsiperheiden ja nuorten ihmisten suosiossa. Berliinissä markkinoille kannattaa aina lähteä ajoissa, sillä kojuja aletaan pakata pois jo ennen neljää.

Kurfurstendamm (kuva: Fridolin freudenfett  CC-BY-SA)

Kurfurstendamm (kuva: Fridolin freudenfett CC-BY-SA)

Prenzlauer Bergillä kannattaa markkinoiden lisäksi hyödyntää myös muut alueen shoppailumahdollisuudet. Alueelta löytyy mm. kuuluisa Kastanienallee, jota pidetään yhtenä Berliinin trendikkäimpänä katuna ja sen mukainen on myös liikkeiden tarjonta. Kadulta löytää tuttuja suurempia liikkeitä, mutta etenkin pienempiä tuntemattomampia kauppoja, joista voi tehdä upeita löytöjä. Kastanienallee on nimetty useassa yhteydessä Berliinin omaksi catwalkiksi.

Kaiken kaikkiaan Berliinissä voi shoppailla lähes tulkoon missä tahansa ja joka suunnalta löytyy jotain mielenkiintoista. Nyrkkisääntö on, että idän puolelta löytyvät edulliset, lähes jokaisen kukkarolle sopivat trendikkäät paikat ja lännen puolelta puolestaan hienostuneemmat ostosalueet.

Lähetä kommentti tai kokemus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *