Säihkyviä juhlavinkkejä uudeksi vuodeksi

Juhlakauden huipentuma uusivuosi otetaan vastaan säihkeessä ja kimalluksessa. Perinteisen pikkumustan rinnalla ilotulitteiden kanssa kilpaa loistavat juhlamekot metallinsävyissä, paljeteissa, pitsissä ja pitkinä versioina. Vuotta 2013 otetaan vastaan rohkeassa minimekossa tai pitkässä vanhan ajan Hollywood glamouria henkivässä luomuksessa. Yhtä kaikki, näyttävyys on avainsana pukeutumiseen.

Jokainen pukeutuja löytyy varmasti runsaan valikoiman joukosta oman suosikkinsa vuoden viimeiseen juhlaan. Pitkin syksyä kaupat ja verkkokauppojen valikoimat ovat täyttyneet erilaisista paljetti- ja glitterluomuksista. Niitä löytyy perinteisen mustan lisäksi värillisenä versiona, esimerkiksi sähkönsinisenä, vihreänä ja violettina. Hopeaa ja kultaa tietenkään unohtamatta. Musta on tämänkin vuoden juhlapukeutumisen hallitseva väri, mutta mustankaan mekon ei tarvitse olla todellakaan tylsä. Mustien mekkojen joukosta löytyy mitä kauneimpia variaatioita kauden trendeistä. Pikkumustaa koristavat tänä vuonna vuonna paljettien lisäksi erilaiset kirjailut, kuviot ja sulat. Toki perinteinen pikkumusta on myös varma valinta juhlatilaisuuteen, mutta sitäkin voi piristää kimaltelevilla kengillä ja asusteilla, jos ajatus säihkyvästä mekosta on vielä liikaa.

 ginatricot.com, nelly.com, hm.com

Metallinsävyissä loistat illan kuningattarena, silloin ei ainakaan tarvitse pelätä seinäruusuksi jäämistä. Olitpa sitten kullan tai hopean ystävä, valikoimisssa on nyt varaa valita.  On lyhyttä, pitkää, kimaltelevaa, kirjailtua vaihtoehtoa. Yksi tämän vuoden trendeistä, peplum-helmaa on ollut esillä paljon juhlamuodissakin ja vartaloa imartelevat leikkaukset tekevät ihmeitä mekolle kuin mekolle.

Tyylikästä Hollywoodin glamouria juhlaan tarjoavat monet pitkät mekkovaihtoehdot. Pitkät mekot ovat nousseet kunnolla esille tämän sesongin aikana ja lähes jokaiselta ketjulta ja merkiltä löytyy vaihtoehtoja siltäkin saralta. Pitkää mekkoa kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos omaa pituutta hieman enemmän omasta takaa, mutta lyhyemmätkin saavat pitkän mekon näyttäämään hyvältä esimerkiksi platform-korkojen avulla.

 ginatricot.com, nelly.com

Älä unohda juhlaan valmistautuessa myöskään kenkiä ja asusteita. Asusteiden avulla täydennät juhlalookin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Asusteiden avulla voit korostaa persoonaasi, juhlamieltäsi tai mitä mieleen tuleekaan. Asusteet ovat helppo keino saada asusta näyttävä helposti ja yksinkertaisesti. Juhlakausi on oivaa aika kokeilla jotain uutta pukeutumiseen ja lähteä pois omalta vallitsevalta mukavuusalueelta ainakin hetkeksi. Juhlakauden kengät kimaltavat yhtä lailla kuin mekotkin ja niissäkin riittää valinnan varaa. Rohkeampi pukeutuja liittää klassisen juhlalookin piristykseksi esimerkiksi korkokengät niiteillä.

Laukuksi juhlaan valitaan kirjekuorimallinen clutch tai vielä pienempi juhlalaukku, johon saa juuri ja juuri mahtumaan huulipunan, avaimet ja kännykän. Huoliteltuun kokonaisuuden saat vielä lakkaamalla kynnet sävy sävyyn tai esimerkiksi jollakin kirkkaalla värillä piristämään muuten yksiväristä juhla-asua. Myös hiuksiin voi lisätä juhlavia yksityiskohtia, vaikkapa sulkia. Myös nutturat ovat totuttujen juhlakiharoiden ohella hyvinkin trendikkäitä. Juhliin lähdettäessä kannattaa myös muistaa ulkovaatetus, joka tekee elegantista kokonaisuudesta vieläkin tyylikkäämmän. Tämän kauden must-vaatekappaleessa, tekoturkissa, ei tarvitse palella ulkonakaan.

mango.com, asos.com, nelly.com, ginatricot.com

Kaiken tämän kimalluksen keskellä juhliin valmistautuessa kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikkea mahdollista ei tarvitse saada mahtumaan samaan asuun. Kannattaa valita yksi tai pari katseenvangitsijaa, joiden ympärille asua lähtee rakentamaan.