
Oman värin kasvatus takaisin voi olla monen unelma, mutta usein projektin hitaus saa tarttumaan väripurkkiin uudestaan. Oman värin kasvatuksessa alku on pahin, mutta kun sen yli selviää, jaksaa muutoksen vetää loppuun asti. Keräsimme erilaisia vinkkejä, joiden avulla oman hiusvärin palautus on astetta helpompaa ja miellyttävämpää.
Hiusvärin pois kasvattaminen on urakka, jossa sitkeys palkitaan. Monille oma, luontoemon suunnittelema väri sopii parhaiten, niin silmiin kuin ihonsävyynkin. Toisaalta hiusten värjäämättömyys säästää sekä rahaa, aikaa että luontoa. Myös oma terveys voi olla monille se kaikista kannustavin juttu: hiusten värjäämättömyys jättää ainakin yhden kemikaalien kanssa läträämisrutiinin väliin. Kuitenkin viimeistään kun pikimustaan lettiin ilmestyy viiden sentin juurikasvu, saattavat hyvät neuvot olla tarpeen.
Värjäävät hoitoaineet ja -naamiot apuun
Mikäli oman värin ja värjätyn hiuksen värinen sävyero on jyrkkä, voi apua olla esimerkiksi raidoista. Ne pehmentävät juurikasvun ja värjätyn osion välistä eroa, mutta oma hius pääsee kuitenkin kasvamaan ilman jatkuvaa koko pään värjäystä. Myös hiusten sävyttäminen voi olla hyvä ratkaisu, kun haluaa kestovärikierteestä eroon. Markkinoille on tullut lisäksi lukuisia värinaamioita ja -vaahtoja, joiden avulla suurin väriero madaltuu. Esimerkiksi
Bangerhead-verkkokaupassa on loistava valikoima erilaisia värihoitoaineita, joilla värieron tasoittaminen käy leikiten.
Hiukset tarvitsevat ravintoa ja hoitoa kasvaakseen
Hiusvärin pois kasvattaminen käy nopeammin, mikäli oma hius kasvaa vauhdilla. Monipuolinen ruokavalio, riittävä veden ja hyvien rasvojen saanti vaikuttaa myös hiustenkasvuun. Kokeile biotiini-kuuria, sinkkiä tai MSM-superfoodia, sillä niistä voi olla apua hiusten kasvatuksessa. Muista myös leikkauttaa huono latva pois säännöllisesti. Mikäli juurikasvu raivostuttaa toden teolla, harkitse hiusten leikkaamista lyhyemmäksi: oma väri kasvaa nopeammin esiin. Toisaalta jos et halua leikata kutrejasi, voi huonokuntoisia hiuksia säästää pelkkä hoitoaineella peseminenkin. Myös kookosöljy ja hiusöljyt hellivät hiuksiasi. Tukka tarvitsee lisäenergiaa, kun sen on tarkoitus kasvaa nopeasti. Laajan valikoiman hiuksia helliviä hiusöljyjä saat esimerkiksi NordicFeel-verkkokaupasta.
Asenteella ja kampauksilla tukka kasvamaan
Alussa tyvikasvu näyttää valjulta, oli oma väri mikä tahansa. Keinotekoinen väri saa oman värin näyttämään lähes takuuvarmasti rumalta, mutta ei kannata lannistua: se ei kerro lopputuloksesta mitään. Omien hiusten laatu saattaa olla myös aivan erilainen kuin värjättyjen hiuksien. Kannattaa siis varautua siihen, että hiustenhoitotuotteet saattavat vaihtua, kun kasvatusprojekti on edennyt. Hiusvärit kuivattavat monien hiuksia, ja onpa joillakin hiusten värjäämisen lopettaminen tuonut kiharatkin takaisin. Kampauksen tyylillä on myös väliä: mikäli hiukset roikkuvat päänmyötäisesti, tulee juurikasvukin helpommin näkyviin. Loihdi siis ilmavia kampauksia, jotta huomio värirajasta kiinnittyy muualle tai jää kokonaan pois näkyvistä.

Lyhyissä hiuksissa oma väri kasvaa nopeammin esiin (kuva: Cyril Lookin CC BY-ND 2.0)